De är så vackra...

Hej, kuten varmaankin otsikostakin arvaat tämänkertainen postaukseni liittyy vanhoihin. Vanhojentansseissahan tuli tänään vietettyä ensimmäiset oppitunnit ja ilokseni minutkin pyydettiin mukaan tanssimaan., tosin 160 senttisenä vaikutin kirpurta pitkään tanssittajaani verrattuna.

Olihan se upeaa. Kaikki 'vanhat' eli lukion kakkosen tytöt olivat laittautuneet upeiksi. Miesväellä oli tietysti musta puku päällä. Mietin, erityisesti tyttöjen kannalta mutte miksei poikienkin, että kuinkahan aikaisin he mahtaivat aamulla herätä laittautumaan? Tanssiaiset kun alkoivat aamukahdeksalta. Onhan tietysti mahdollista että he olisivat nukkuneet hienot kampaukset yllään. Minulla on siis vielä huimasti opittavaa rauhallisesti nukkumisesta. Uskoisin että vaikka kuinka yrittäisin nukkua rauhallisesti, heräisin aamulla kiroten, valtava takkupehko päässäni.

Pukujen väriloistoa saimme myös ihailla. Puvut olivat kaikki myös eri mallisia ja eri materiaaleista valmistettu. Suosikkinani toimi tummansininen 'prinsessamekko', jonka olkaimettomassa ja tiukassa yläosassa oli hopeisia helmikirjailuja. Alaosa oli suorastaan jättimäinen, samaa sinistä kangasta harsoina ja kauniina laskoksina. Joukossa oli myös selvästi kimonoa kuvaava satiinipuku, kaunis sekin. Tietenkin mukana oli myös vaaleanpunaisia, hopeisia, vihreitä, jäänsinisiä, mustia, punaisia, turkooseja ja keikenlaisia väriyhdistelmiä. Viimeisen erityismaininnan kaappaa oranssi puku, joka sai kantajansa näyttämään huippumallilta.

Tokihan eilisen abipäivän jälkeen myös vanhojen piti päästä rellestämään kouluumme. Asiaa avitti rakas ruotsinopettajamme, joka haki useita vanhojen porukoita luokkaamme järjestämään shown. Ja hauskaa oli! Koko 18 henkinen luokkamme nauroi kyyneleet silmissä heidän tempuilleen. Ruotsinopettajmmekin oli kyynel silmäkulmassa, tosin eri syystä. Hän totesi meidän nuorien kasvavan aivan liian nopeasti, sillä hänestä tuntui yhä että hänen vanhoille viimeksi kaksi vuotta sitten pitämästään viimeisestä ruotsintunnista oli kulunut vain parisen viikkoa.

Savathan vanhat myös meidät oppilaat pienoisen stressin valtaan. Aiheena omien vanhojentanssien vaatetus. Miespuolisillahan valinta oli helppo, valittavana oli ehkäpä uudet kengät ja mustan puvun pituus. Meillä naisilla taas valinta oli huomattavasti vaikeampi. Rupesimme ystävieni kanssa jo nyt suunnittelemaan asukokonaisuutta. Ja vaikeaa oli. Kiitän ja kumarran vielä siitä että minulla on ainakin neljä vuotta vielä aikaa päättä vanhojentanssipukuni.

Tähän loppuun mainitsen vielä koulumme orkesterin. Tällähetkellä nimeä 'vanhojentanssiorkesteri' kantava ryhmä on harjoitellut tiiviisti ennen h.hetkeä, tarkalleen joka päivä. Eilen he lisäksi säestivät iltavanhojentansseja noin kello yhdeksään. Joten suurkiitos heille! Itsekkin voisin periaatteessa olla orkesterissa, jos en omaisi niin vakavasti yliliikkuvia niveliä. Ne kun eivät kestä suurta ja pitkäkestoista rasitusta. Miksi sitten hiihdän ja suunnistan? Siinäpä kysymys johon en osaa vastata. Olen kuitenkin ollut kyseisessä orkesterissa itsenäisyyspäivänjuhlan aikoihin, mutta jouduin jättämään homman kesken olkapäiden läjhtiessä jatkuvasti sijoiltaan.

Tässä taisivatkin tulla ne tärkeimmät asiat. Abikarkithan ovat toki huvenneet huomattavaa vauhtia. Lisäksi minulla on huomenna aluemestaruus hiihtokisat Espoossa. Saa sitten nähdä miten menee... Alla vielä kuva vanhojentanssimekosta, joka myös näyttäytyi koulumme juhlassa.

Puss & Kram,
Chista

Här är de!

 God kväll. Tänäänhän oli kaikkien rakastama abipäivä. Koulumme abiturientit kiertelivät luokissa piirrellen viattomien oppilaitten kasvoihin huulipunalla. Noh, olihan se loppujenlopuksi melko hauskaakin! Ainakin abejen mielestä.

Abien tämänvuotisista tempauksistahan voisin kirjoittaa vaikka uuden romaanin. Tosin, kukaan tuskin jaksaisi kahlata sitä läpi. Tähän blogiini yritän selittää lyhyennästi abejen kommelluksista. Sillä turhaanhan minä täällä mitään romaania alan väsäämään, sillä kukaan tuskin sitä jaksaa lukea!

Ja nyt siihen päivän pääaiheeseen, eli abeihin. Abiteemana tänävuonna oli maatila, ja erityisessti sen eläimet. Koulun käytävillä vilisikin erilaisiksi eläimiksi tai maajusseiksi pukeutuneita abiturientteja. Myös krokotiilit, spidermanit ja klovnit pääsivät maatilajengiin mukaan. Perinteistä rellestämistähän päivä sitten olikin, abit tunkeilivat ensimmäisillä oppitunneilla luokkaan töhertelemään oppilaitten kasvoja ja pakottamalla heidät laulamaan, tässä tapauksessa navetta ja maatila-aiheisia lastenlauluja. Karkkejakin heiteltiin toki luokassa ympäriinsä.

Toisen tunnin 3 minuutin aamunavaus venyi 26 minuutin 'abiavaukseksi', jossa he muunmuassa lauloivat maatilalauluja uusin sanoin ja matkivat opettajien puhetyylejä. Lisäksi he olivat äänittäneet rehtorin äänellä yhden hänen åitämistään aamunavauksistaa ja soittivat sitä listen sekaan kirosanojen aikaan kuuluvia -piip- ääniä. Tästähän koko koulu opettajineen sai hyvät naurut. Myös musiikkivalinnat olivat ehkä korvia raastavi, mutta oivallisesti tilanteeseen sopivia.Tämän jälkeen vuorossa olikin abigaala ja abit vs. opet -kilpailu. Eli, tekemistä ja olemistä kyllä riitti. Tokihan vuorossa oli myös abejen kaupungin 'ympäriajo' tilaisuuteen tuunatuilla rekoilla ja karkkeja viskoen.

Iltapäivällä, tilanteen rauhoittuessa minulla olikin viulutunti. Lähtiessäni koulusta naureskelimme kaverini kanssa koulun pihan ulkomuotoa: joka puolella oli karkkipapereita tai rekan alle liiskaantuneita karkkeja. Lisäksi pihan lumi oli muussaantunut raskaiden ajoneuvojen painosta sohjoksi. Paikka näytti huvittavasti tyhjentynyttä ja hylättyä festaripaikkaa.

Alhaalla vielä kuva jäljellä olevista abikarkeista joita tänävuonna sain saaliiksi. :)

Puss & Kram,
Chista

Jag vill åka skidor...

 Hejsan ja tervetuloa lukemaan uutuudenhienoa blogiani. Toivon että pidät. Täällähän siis minä, nimimerkillä Chista esiintyvä melko normaali neitonen kerron tavallisesta arjestani. Tämä tosiaankin on tämän blogin ensimmäinen blogipostaus, joten toivon että ymmärrät hieman 'tönkön' kirjoitustyylini.

Tämän päivän tapahtumani paljastuvatkin jo viestin otsikossa, haluan mennä hiihtämään. Tällä hetkellä en kuitenkaan hiihtämään erityisemmin halua mennä, mutta aamupäivällä asia oli toisin. Harrastuksiini kuluuu kilpahiihto ja tänään oli ensimmäisiä kertoja elämässäni kun todella haluan mennä hiihtokisoihin ja pärjätä siellä.

Kyseessä olivat kuitenkin melko tavalliset 'pikkukilpailut', koulujenväliset hiihtokilpailut vapaalla hiihtotavalla. Toisaalta, kilapiluthan ovat aina kilapailut, osallistujamäärästä huolimatta. Ja olivathan ne melko hienosti järjestetty, järjestävän hiihtoseuran harjoitellessa Finlandiahiihtoa varten. Radassa tosin oli moittimista. Kilparadaksi oli ilmoitettu 2,5 km kilparata. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kilpailurata 'oikaisi' pahimman suppien päältä. Tämä teki radasta aivan liian helpon, eroja syntyi vain hieman. Asiaa lisäsi viimeisen mäen poistaminen radalta.


Tästä huolimatta kilpailut olivat hienot ja mahtava kokemus varmasti minun lisäkseni myös monille muille osanottajille. Suurkiitokset siis järjestävälle seuralle ja talkootyövoimalle! Itselläni kilpailu menikin hyvin, voitin oman sarjani. Suksissa tosin ei ollut kehumista. Väärät voiteet lähtivät suksien pohjista lämmittelylenkillä. Maalissa huomasin suoksien pohjaan tarttuneen myös lumiklönttejä. Herää kysymys, onko tälläinen mahdollista luistelusuksien voitelussa mihin käytetään vain luistovoiteita? Voitelu oli hieman kylmemmälle kelille tarkoitettu, mutta mistä se pito ilmestyi?

Näitä kysymyksiä onkin tullut pohjiskeltua loppuilta. Huomasin myös vasta äskettäin, että en ole lainkaan valmistautunut huomiseen viulutuntiini. Ja se on todella vakava asia. Uskoisin että tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen aika kuluukin viulunsoiton parissa. Ja kiitokset tähän loppuun, että luit ensimmäisen postaukseni!

Puss & Kram,
Chista