Näin junnusarjoissakin riitti porukkaa (useimmissa sarjoissa 100 osanottajaa) ja lisämakua kilpailuun loi myös MM-kilpailuiden takia Suomeen matkustaneet ulkomaalaiset, jotka hekin siis kyseiselle Rastiviikolle osallistuivat. Omassa sarjassani näkyi porukkaa olevan Suomen lisäkis Venäjältä (mikä ei olekaan suuri ihme kun kerta naapurimaita ollaan), Virosta ja itselle yllätysmaana Irlannista. Vanhempien sarjoissa osanottajat olivatkin sitten kotoisin jo U.S.A:sta, Australiasta, Japanista ja Etelä-Amerikasta, hieman lähempana sijaitsevia valtioita unohtamatta.
Ja tulihan niitä mitaleita Suomellekin, tosin ennakkosuosikki Minna Kauppi niitä ei juurikaan tuonut. Ylhäällä Jani Lakanen voitettuaan miesten pitkän matkan hopeaa, vieressään voittaja Ranskan Thierry Guergiou. Miesten puolella Mårten Boström toi myös upeasti Suomeen kultaa sprintiltä!
Naisten puolella sen sijaan Merja Rantanen voitti naisten keskimatkalta varmasti hyvin tervetulleen ja odotetun pronssimitalin, kuten teki myös Venla Niemi naisten sprinttimatkalla. Kummassakin kilpailussa voiton vei Sveitsin Simone Niggli. Alhaalla järjestyksessä Venla Niemi, Merja Rantanen ja Simone Niggli. Kuvat on löydetty Googlesta.
Naisten viestissä Venla Niemi toi Suomen upeasti kärjessä vaihtoon ensimmäisen osuuden jälkeen. Toisella osuudella Anni-Maija Fincke joutui kuitenkin luovuttamaan kärkipaikan Norjan Mari Fastingille ja toi lopulta Suomen vaihtoon kolmisen minuuttia Norjaa perässä. Ankkuri Minna kauppi sai viimein viestissä kerättyä itsensä päätyen normaalille tasolleen ja ja juoksi ankkuriosuuden kärkiajan, nostaen Suomen toiseksi. Voitto oli Norjan joukkueelle suuri helpotus aluksi huonosti sujuneen suunnistusviikon päätteeksi.
Allekirjoittaneen kisat sujuivat aluksi hyvinkin mainiosti Tipasojan nopeissa maastoissa missä myös tuo MM-pitkä kilpailtiin. Maasto oli kaunista, aukkohakkuiden halkomaa, jäkäläpeitteistä mäntymetsää eikä kiviäkään löytynyt juuri mistään. Alla pieni karttapala vielä tuntemattoman suuruuden GPS:sän kera.
Kaksi kispäivää Tipasojalla vietettyä oli aika siirtyä Vuokatin rinteeseen, Koulurinteeseen, joka erosi edellisestä kilpailumaastosta kuin yö ja päivä, ehkä enemmänkin. Maasto oli siellä hyvin peitteistä, hidasta ja radat olivat lisäksi hyvin raskaat suurten korkeuserojen takia. Ja löytyihän alueelta muutama hyvinkin upottava suo.
Koulurinteessä kilpailtiin Kainuun Rastiviikon kahden viimeisen kilpailupäivän lisäksi myös MM-keskimatkan sekä viestin merkeissä. Niinpä maastoon syntyi nopeasti (suuren osanottomääränkin takia) uria, jotka saattoivat viedä joko omalle rastille tai sitten jonnekkin aivan muualle. Niitä kannatti kuitenkin seurailla, sillä maasto oli todetusti erittäin raskasta tiheän kasvillisuuden takia. Niin, ja etenkin torstain kartta oli juuri kasvillisuuden takia miltein kokonaan vihreä. Ja tulihan siellä pummattuakin...
Ja tulihan siellä myös tarkastettua Aateli Racen (rullahiihtokilpailu) reitti Vuokatinvaaraa ylös ja ihmeteltyä myös maisemia Puolangalla, jonne yhtenä välipäivänä matkustimme sukujuurien takia. Ja ovathan ne Kainuun maisemat aivan oma lukunsa... Niin kaunista! :) Kuva on Paltamosta.
Rastiviikon jälkeen suuntasimme autonnokan kohti Kalajokea, jossa ihmettelimme Pohjois-Pohjanmaan lakeuksia. Tosin, suurin osa matkasta tuntui olevan pelkkää pusikkoa. Merta kohden lähestyessä myös puusto alkoi suorastaan pienentymään ja lopulta männytkin näyttivät tulitikuilta. Tarkoituksenammehan tällä Kalajoen matkalla oli käydä kurkkaamassa ensivuoden Hopeasompien (käytännössä hiihdon junnujen SM-kisat) maastoihin. Mutta sitä ennen kävimme kuitenkin ihastelemassa Kalajoen merenrannan hiekkarantaa. Ja olihan se ihastuttava, tuli jotenkin Tanska mieleen.
Ja vielä Googlestä löydetty ilmakuva rannasta.
Olin sanaton, etenkin kun en juurikaan ole hiekkarantoja nähnyt sillä matkusteltua on tullut vain Suomen ja Ruotsin alueella. Mutta viimein tuuliselta rannalta päästyämme suuntasimme askeleemme Kalajoen Junkkarien keskuspaikkana pitämälleen hiihtomajalle. Pohjanmaalla kun oltiin niin ensimmäiseksi tuli mieleen jotain hyvin tasaista aluetta. Mutta mitä sieltä löytyikään? Valtava mäki! Maasto muuten oli hyvin kaunista, vaikkakin karua kivikkoa.
Lopulta heitimme kuitenkin heipat Kalajoelle ja suuntasimme Pohjanmaan laakeille pelloille, joilla ehkä pettymykseksi kasvoi hirveästi pusikkoa. Pellot eivät siis jyväjemmarien naapurustossa asuvalle hämäläistytölle niin suurta hämmennystä kuin ehkä olisi toivottu, mutta taloja sen sijaan tahdoin lähes kokoajan pysähtyä kuvaamaan. Niin että se siitä puukkojunkkarien yksityisyydestä... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti